Minä

Olen 34-vuotias porvoolainen sarjakuvapiirtäjä ja graafikko. Asun puutalossa mieheni kanssa ja kun satumme molemmat olemaan samaan aikaan kotona kokkaamme kasvisruokaa ja katsomme hyviä elokuvia. Harrastan myös joogaa, neulomista, ratsastusta sekä kaikenlaista hikiliikuntaa. Lukeminen on intohimoni, ja ahmin sujuvasti kirjoja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, sarjakuvia ranskaksi ja tiekylttejä saksaksi.

Olen tyypillinen kulttuurialan pätkätyöläinen: pidän sarjakuvatyöpajoja, piirrän sarjakuvia ja kuvituksia useille eri lehdille, teen omia sarjakuvakirjojani sekä myös graafista suunnittelua, enimmäkseen lehtitaittoa. Koulutukseltani olen medianomi, olen opiskellut graafista suunnittelua ja sarjakuvaa Lahden Muotoiluinstituutissa sekä Borgå hantverks- och konstindustriskolassa.

Molemmat jalkani amputoitiin vuonna 2002 polven alapuolelta vaikean synnynnäisen epämuodostuman takia. Olen proteesit jalassa tehnyt mieheni ja ystävieni kanssa kuusi isoa pyörämatkaa: Jäämerelle, Välimerelle, Islannin ympäri, Murmanskiin, Costa Rican halki ja Odessaan. Vanhoilla jaloillani en olisi näitä reissuja päässyt tekemään, ja haluankin antaa proteesieni näkyä, koska niissä ei minusta ole mitään hävettävää!

Tykkää Kaisasta Facebookissa!

Roskapostisuodatus
Numero 1 kirjaimina?