KOLUMNI Lepattavat lahkeet

10.12.2006

Julkaistu Uusimaa-lehdessä lokakuussa 2006.

Löysin pari-kolme vuotta sitten täydelliset farkut. Juuri sopivan tummansininen sävyiset, ei kuitenkaan liian tummat. Juuri sopiva vyötärö, ei niin korkea, että tuntisin itseni keski-ikäiseksi, eikä niin matala, että tuntisin itseni teini-ikäiseksi. Juuri sopivasti pikkuisen kulutetut reisistä, ei kuitenkaan liikaa. Ja juuri sopivasti alaspäin levenevät lahkeet.

Mieheni vain tuhahti housut nähdessään ja ilmoitti inhoavansa alaspäin leveneviä lahkeita. Hän taisi myös ennustaa, että 80-luvun muodin tehdessä paluutaan kaikki alkaisivat pian käyttää alasäin kapenevia farkkuja. Hymyilin hänelle lempeästi: en aikonut ottaa muotivinkkejä mieheltä, joka vietti kesää äitinsä 80-luvulla kesämökin kaappiin hylkäämässä hihattomassa persikanvärisessä paidassa, joka olisi saanut Don Johnsoninkin kalpenemaan.

Tiedätte jo, miten kävi: yhtäkkiä kaikki alle 70-vuotiaat alkoivat käyttää pillifarkkuja, ja tänä syksynä myös juuri ne pahamaineiset ylhäältä löysät ja alhaalta kapeat kasarifarkut ovat ilmestyneet takaisin katukuvaan. Pari viikkoa sitten laitoin jalkaan omat alaspäin levenevät lempifarkkuni aamulla kotoa lähtiessä, ja koko päivän tunsin itseni auttamattoman vanhanaikaiseksi. Tuntui, että minua vastaan käveli pelkkiä pillejä, joiden omistajat katsoivat minua säälivästi: ai kauhea mitkä lepattavat ysärilahkeet!

Illalla laskostaessani farkut kaappiin tuumin, mitä vaihtoehtoja minulla on. Housut ovat täysin ehjät ja hyväkuntoiset ja niiden museoiminen takimmaiselle hyllylle tai vieminen kirpputorille tuntuu tuhlaukselta. Voisin tietysti pyytää, että joku näppärä ompelukoneen käyttäjä kaventaisi ne pilleiksi, mutta itse tehdyistä saumoista ei tule ikinä ihan kaupan saumojen näköiset. Tai voisin vastustaa koko muotiteollisuutta, joka on pilannut minun ja lempifarkkujeni suhteen, ja pitää niitä kylmän rauhallisesti kunnes ne hajoavat.

Muodissahan on kysymys pelkästä turhasta kulutuksesta: meidät huijataan ostamaan uusia vaatteita, vaikka vanhat ovat vielä ehjiä ja sopivia. Pahimmassa tapauksessa meidät sitä paitsi huijataan ostamaan valmiiksi rikkinäisiä ja kuluneita sekä liian pieniä uusia vaatteita! Lantiofarkkumuoti on saanut naiset tuntemaan itsensä paksuiksi koko 2000-luvun, ja napapaidat 90-luvun. Olemme nyt siis puristelleet huolestuneina vatsanseutuamme yli 15 vuotta kuvitellen olevamme jotenkin väärän muotoisia, kun todellisuudessa vika on ollut vaatteissamme. Niin merkityksettömän asian kuin muodin pohtimiseen ei oikeastaan pitäisi ylipäätään käyttää aikaa!

Toisaalta se, että märehdin lahkeiden malleja, on ehkä hyvä merkki. Jos minulla taideprojektien, rahatöiden, politiikan ja harrastuksien välillä pyyhältäessäni on aikaa ja voimia miettiä farkunlahkeita, en kaiketi voi olla ihan liian stressaantunut? Ehkä tämän teorian pohjalta voisi kehittää asteikon, jolla mitattaisiin ihmisen burnout-vaaraa muodin kautta: farkunlahkeiden väijymiseen käytetyn ajan ja stressitason välillä on käänteinen korrelaatio. Tutkijat hoi, tässä ilmainen vinkki väitöskirjan aiheeksi!


	Minä Sanat Kuvat Politiikka Kauppa Nyt på svenska suomeksi in english

	Tillbaka KOLUMNI Lepattavat lahkeet 10.12.2006 Julkaistu Uusimaa-lehdessä lokakuussa 2006. Löysin pari-kolme vuotta sitten täydelliset farkut. Juuri sopivan tummansininen sävyiset, ei kuitenkaan liian tummat. Juuri sopiva vyötärö, ei niin korkea, että tuntisin itseni keski-ikäiseksi, eikä niin matala, että tuntisin itseni teini-ikäiseksi. Juuri sopivasti pikkuisen kulutetut reisistä, ei kuitenkaan liikaa. Ja juuri sopivasti alaspäin levenevät lahkeet. Mieheni vain tuhahti housut nähdessään ja ilmoitti inhoavansa alaspäin leveneviä lahkeita. Hän taisi myös ennustaa, että 80-luvun muodin tehdessä paluutaan kaikki alkaisivat pian käyttää alasäin kapenevia farkkuja. Hymyilin hänelle lempeästi: en aikonut ottaa muotivinkkejä mieheltä, joka vietti kesää äitinsä 80-luvulla kesämökin kaappiin hylkäämässä hihattomassa persikanvärisessä paidassa, joka olisi saanut Don Johnsoninkin kalpenemaan. Tiedätte jo, miten kävi: yhtäkkiä kaikki alle 70-vuotiaat alkoivat käyttää pillifarkkuja, ja tänä syksynä myös juuri ne pahamaineiset ylhäältä löysät ja alhaalta kapeat kasarifarkut ovat ilmestyneet takaisin katukuvaan. Pari viikkoa sitten laitoin jalkaan omat alaspäin levenevät lempifarkkuni aamulla kotoa lähtiessä, ja koko päivän tunsin itseni auttamattoman vanhanaikaiseksi. Tuntui, että minua vastaan käveli pelkkiä pillejä, joiden omistajat katsoivat minua säälivästi: ai kauhea mitkä lepattavat ysärilahkeet! Illalla laskostaessani farkut kaappiin tuumin, mitä vaihtoehtoja minulla on. Housut ovat täysin ehjät ja hyväkuntoiset ja niiden museoiminen takimmaiselle hyllylle tai vieminen kirpputorille tuntuu tuhlaukselta. Voisin tietysti pyytää, että joku näppärä ompelukoneen käyttäjä kaventaisi ne pilleiksi, mutta itse tehdyistä saumoista ei tule ikinä ihan kaupan saumojen näköiset. Tai voisin vastustaa koko muotiteollisuutta, joka on pilannut minun ja lempifarkkujeni suhteen, ja pitää niitä kylmän rauhallisesti kunnes ne hajoavat. Muodissahan on kysymys pelkästä turhasta kulutuksesta: meidät huijataan ostamaan uusia vaatteita, vaikka vanhat ovat vielä ehjiä ja sopivia. Pahimmassa tapauksessa meidät sitä paitsi huijataan ostamaan valmiiksi rikkinäisiä ja kuluneita sekä liian pieniä uusia vaatteita! Lantiofarkkumuoti on saanut naiset tuntemaan itsensä paksuiksi koko 2000-luvun, ja napapaidat 90-luvun. Olemme nyt siis puristelleet huolestuneina vatsanseutuamme yli 15 vuotta kuvitellen olevamme jotenkin väärän muotoisia, kun todellisuudessa vika on ollut vaatteissamme. Niin merkityksettömän asian kuin muodin pohtimiseen ei oikeastaan pitäisi ylipäätään käyttää aikaa! Toisaalta se, että märehdin lahkeiden malleja, on ehkä hyvä merkki. Jos minulla taideprojektien, rahatöiden, politiikan ja harrastuksien välillä pyyhältäessäni on aikaa ja voimia miettiä farkunlahkeita, en kaiketi voi olla ihan liian stressaantunut? Ehkä tämän teorian pohjalta voisi kehittää asteikon, jolla mitattaisiin ihmisen burnout-vaaraa muodin kautta: farkunlahkeiden väijymiseen käytetyn ajan ja stressitason välillä on käänteinen korrelaatio. Tutkijat hoi, tässä ilmainen vinkki väitöskirjan aiheeksi!