KOLUMNI Tahdonvoimaa

10.12.2006

Julkaistu Uusimaa-lehdessä syyskuussa 2005.

Silloin tällöin kohtaan ihmisiä, jotka selattuaan sarjakuva-albumini läpi huokaisevat: ”Olisinpa minäkin niin lahjakas, että osaisin tehdä tällaista!” Tämä on minusta aina yhtä hämmentävää. Miksi sarjakuvan tekemiseen pitäisi olla joku erikoinen lahja? Onko minulla sellainen, ja jos on, miksi en tunne itseäni mitenkään superlahjakkaaksi? Miksi en sitten jo peruskoulussa niittänyt mainetta piirustustaidoillani tai päässyt ensiyrittämällä Taideteolliseen korkeakouluun?

Itse asiassa pohdin parikymppisenä vakavasti, olisiko minun parempi seurata uraa valitessani tahtoani vai taitoani: olin kiinnostunut taidealasta, mutta koulussa taitava vieraissa kielissä. Minua piinasi ajatus, että voisin ehkä olla erinomainen kielitieteilijä, mutta sen sijaan päätyisinkin korkeintaan keskinkertaiseksi visualistiksi. Miksi suoltaa maailmaan kehnoa taidetta, kun voisi sen sijaan tuottaa täydellistä kielioppia? Miksi hakeutua taidealalle, jos ei ole taiteellisesti lahjakas?

Mutta mitä lahjakkuus oikein on? Siitä puhutaan kunnioittavaan sävyyn, sitä pidetään salaperäisenä ominaisuutena, joka ihmisellä joko on tai ei. Toisia meistä on haltijakummitäti jo lapsena koskettanut lahjakkuuden taikasauvalla, ja toisia ei, ja suutari pysyköön lestissään! Jos kuvaamataidon opettaja ei ole heti ala-asteella antanut todistukseen korkeinta mahdollista arvosanaa on paras luopua kaikista unelmistaan ja hankkia järkevä ja kunnollinen perinteinen ammatti.

Taidekoulujen tiukat ja kaavamaiset pääsykokeet vain entisestään vahvistavat käsitystä lahjakkuuden ratkaisevasta merkityksestä taiteen tekemiselle. Taitava piirtäjä nappaa itselleen opiskelupaikan kömpelömpien hakijoiden nenän edestä, mutta ovatko tekninen lahjakkuus ja taitavuus todella koskettavan taideteoksen luomisen edellytys tai tae? Eikö vaikuttavan taide-elämyksen taustalla kuitenkin ole ennen kaikkea tahto ilmaista itseä, tekemisen into?

Olisin valmis romuttamaan koko lahjakkuuden käsitteen, ja puhumaan sen sijaan tahdosta. Jos ihmisellä on vahva tahto tehdä taidetta, niin sopiva ilmaisumuotokin löytyy varmasti, kunhan häntä kannustetaan sen etsimiseen. Ja jos taitava piirtäjä tahtookin ryhtyä biologiksi, niin miksi ei? Ajatus siitä, että koko elämänuramme olisi sinetöity jo syntymästä asti, koska meillä on luonnostaan jokin ominaisuus, lahjakkuus, on pelottava. Se kuulostaa melkein jonkinlaiselta kastijärjestelmältä: taidekastin jäsen ei saisi hypätä tiedekastiin, tai toisinpäin.

Ja henkilökohtaisesti olen mielummin onnellinen kehno taiteilija kuin onneton kielioppinero. Kyllä ranskan verbeille taivuttajia löytyy, vaikka minä olen suunnannut energiani muualle!


	Minä Sanat Kuvat Politiikka Kauppa Nyt på svenska suomeksi in english

	Tillbaka KOLUMNI Tahdonvoimaa 10.12.2006 Julkaistu Uusimaa-lehdessä syyskuussa 2005. Silloin tällöin kohtaan ihmisiä, jotka selattuaan sarjakuva-albumini läpi huokaisevat: ”Olisinpa minäkin niin lahjakas, että osaisin tehdä tällaista!” Tämä on minusta aina yhtä hämmentävää. Miksi sarjakuvan tekemiseen pitäisi olla joku erikoinen lahja? Onko minulla sellainen, ja jos on, miksi en tunne itseäni mitenkään superlahjakkaaksi? Miksi en sitten jo peruskoulussa niittänyt mainetta piirustustaidoillani tai päässyt ensiyrittämällä Taideteolliseen korkeakouluun? Itse asiassa pohdin parikymppisenä vakavasti, olisiko minun parempi seurata uraa valitessani tahtoani vai taitoani: olin kiinnostunut taidealasta, mutta koulussa taitava vieraissa kielissä. Minua piinasi ajatus, että voisin ehkä olla erinomainen kielitieteilijä, mutta sen sijaan päätyisinkin korkeintaan keskinkertaiseksi visualistiksi. Miksi suoltaa maailmaan kehnoa taidetta, kun voisi sen sijaan tuottaa täydellistä kielioppia? Miksi hakeutua taidealalle, jos ei ole taiteellisesti lahjakas? Mutta mitä lahjakkuus oikein on? Siitä puhutaan kunnioittavaan sävyyn, sitä pidetään salaperäisenä ominaisuutena, joka ihmisellä joko on tai ei. Toisia meistä on haltijakummitäti jo lapsena koskettanut lahjakkuuden taikasauvalla, ja toisia ei, ja suutari pysyköön lestissään! Jos kuvaamataidon opettaja ei ole heti ala-asteella antanut todistukseen korkeinta mahdollista arvosanaa on paras luopua kaikista unelmistaan ja hankkia järkevä ja kunnollinen perinteinen ammatti. Taidekoulujen tiukat ja kaavamaiset pääsykokeet vain entisestään vahvistavat käsitystä lahjakkuuden ratkaisevasta merkityksestä taiteen tekemiselle. Taitava piirtäjä nappaa itselleen opiskelupaikan kömpelömpien hakijoiden nenän edestä, mutta ovatko tekninen lahjakkuus ja taitavuus todella koskettavan taideteoksen luomisen edellytys tai tae? Eikö vaikuttavan taide-elämyksen taustalla kuitenkin ole ennen kaikkea tahto ilmaista itseä, tekemisen into? Olisin valmis romuttamaan koko lahjakkuuden käsitteen, ja puhumaan sen sijaan tahdosta. Jos ihmisellä on vahva tahto tehdä taidetta, niin sopiva ilmaisumuotokin löytyy varmasti, kunhan häntä kannustetaan sen etsimiseen. Ja jos taitava piirtäjä tahtookin ryhtyä biologiksi, niin miksi ei? Ajatus siitä, että koko elämänuramme olisi sinetöity jo syntymästä asti, koska meillä on luonnostaan jokin ominaisuus, lahjakkuus, on pelottava. Se kuulostaa melkein jonkinlaiselta kastijärjestelmältä: taidekastin jäsen ei saisi hypätä tiedekastiin, tai toisinpäin. Ja henkilökohtaisesti olen mielummin onnellinen kehno taiteilija kuin onneton kielioppinero. Kyllä ranskan verbeille taivuttajia löytyy, vaikka minä olen suunnannut energiani muualle!